Riski sairastua eturauhassyöpään kasvaa iän mukana ja eturauhassyöpä on tyypillisesti vanhojen miesten sairaus. Kliinisen, oireita aiheuttavan, eturauhassyövän esiintymisessä on lisäksi rodullisia, etnisiä ja maantieteellisiä eroja. Näiden esiintymiserojen takana on sekä perinnöllisiä että ympäristötekijöitä. Tutkimukset puhuvat sen puolesta, että esimerkiksi tupakointi on erityisesti aggressiivisen eturauhassyövän vaaratekijä.
Uusien eturauhassyöpätapausten lukumäärä on kasvanut tasaisesti 1950-luvulta lähtien. Tällä hetkellä yli 40% kaikista syöpää sairastavista miehistä on eturauhassyöpäpotilaita. Tätä selittää paitsi uusien eturauhassyöpätapausten määrän jyrkkä kasvu, myös eturauhassyövän varsin hyvä ennuste. Ikävakioitu kuolleisuus on kääntynyt laskuun 2000-luvulla, ja voidaan esittää arvio, että vuonna 2020 eturauhassyöpädiagnoosin saaneista miehistä enää vain joka kymmenes kuolee eturauhassyöpään.
Eturauhassyövän riskitekijöistä parhaiten tunnettuja ovat ikä, rotu ja perimä. Hormonien on perinteisesti ajateltu vaikuttavan eturauhassyövän kehittymisen riskiin, mutta tutkimustulokset asiasta ovat osin ristiriitaisia ja epäselviä.
PSA on eturauhassyövän diagnostiikassa ja seurannassa käytettävä merkkiaine. Nykyään eturauhassyöpäepäily herää useimmiten koholla olevan PSA-arvon takia, ei oireiden. Vähäisistäkin virtsaamisoireista kärsiville yli 50-vuotiaille miehille on tehtävä PSA-määritys ja muut asianmukaiset tutkimukset mahdollisen eturauhassyövän toteamiseksi.
Paikallinen ja parannettavissa oleva eturauhassyöpä ei juurikaan oireile, vaan oireet johtuvat samanaikaisesti esiintyvästä eturauhasen hyvänlaatuisesta liikakasvusta. Eturauhassyövän edetessä tauti voi aiheuttaa paikallisia oireita, jotka ovat samanlaisia kuin hyvänlaatuisessa liikakasvussa, mm. virtsavaivat.
Pohjoismaiseen kaksosaineistoon perustuvan tutkimuksen perusteella eturauhassyövän kehittymisessä perimällä on suurin merkitys tutkituista syövistä. Jos miehen isällä tai veljellä on todettu eturauhassyöpä, hänen riskinsä sairastua on kaksinkertainen verrattuna miehiin, joiden suvussa eturauhassyöpää ei ole esiintynyt.